Sukuri 3/2020 on ilmestynyt
11.09.2020 09:56
Kesä alkaa olla ohi ja uusi Sukuri on saapunut iloksemme. Lehdessä on taas monta mielenkiintoista juttua:
- Liisa Hautanen valottaa kyläkirjojen käytöstä sukututkimuksessa.
- Maija Parviainen antaa vinkin mielenkiintoisesta sukututkijoita kiinnostavasta kirjasta (Koskinen, Ulla: Suomessa selvitymisen historia - kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvub alkuun).
- Marjatta Pulkkinen kertoo etelä-pohjalaisista juuristaan eli Sippolalaasista.
- Erkki Karjalainen jatkaa tarinaansa maataloustöistä Mäntyharjulla.
- Maija Parviaisen toisessa jutussa on asiaa historiallisista sanoma- ja aikauslehdistä löytyvistä sukutkimusartikkeleista.
- Jouko Syväjärvi kertoo aikanaan tekemästään matkasta Kaukasukselle.
- Lisäksi lehdessä oli hallituksen uusien jäsenten, Paula Mäntysen ja Pirkko Vesasalon, esittelyt.